Takana kaksi tosi paskaa päivää. Seesteisyys on nyt suunnilleen palannut, mutta itseinho velloo vatsanpohjassa. Katselen tuota hirveää makkaraa, itseasiassa kahta, tuossa mahan päällä ja haluaisin oksentaa.

Nyt on pakko suunnata keskittyminen taas tenttiin lukuun, mutta ruokavalion noudattamisesta en kyllä ala tinkimään. Nyt on sikäli helppoa, että seuraan syömisiäni tuolla keventäjissä, joten ei tarvitse luottaa omaan epämääräiseen arvioon siitä, miten paljon sitä söikään.

Lenkille en halua mennä, pakkanen paukkuu n. 25 asteessa. Pelkkä ajatuskin paleltaa. Mutta katsotaan, kun miehenpuoli tulee töistä kotiin, että tulisiko sitä sitten yhdessä lähdettyä.

Kävin tänään salaa puntarilla, tuossa aamulla. Masentavaa, mutta toisaalta myös lohduttavaa. Puntari näytti tasan 100. Eli yksi kilo pudotettu. Jippii. Uskon kyllä, että pudotusta voi tulla enemmänkin, kroppa on niin turvoksissa. On tämä naisen elämä niin autuasta, kun hormoonien mukana olotilat vaihtelee maailman seksikkäimmästä naisesta merimursuksi. Tällä hetkellä tunnen itseni jälkimmäiseksi. Silmäluometkin menee makkaralle, kun olen niin nesteessä. Tosin, eilinen itkeä tursottaminen liki tunnin yhteen putkeen vaikuttaa siihen, että silmät on turvonneet.