Oi ja voi, kuinka ihanaa oli huomata, että tuttuja oli käynyt kommentoimassa täällä! Tämä blogi on ollut yks valtavimmista kannustimista elämäntaparempassa ja kilojen kanssa kilpaillessa. Ihanaa, ihanaa! Palaaminen on saanut kyllä hymyn huulille :)

Mä ilmoittauduin viikolla sunnuntain balanceen, joka sitten perjantaina peruttiin ja nyt mua ehkä aavistuksen harmittaa. Balance on yksi niistä asioista, joita olen kaivannut tai tarvinnutkin. Vähän kävi katkeruus mielessä, kun vasta perjantaina ilmoitettiin, että ohjaajat ovat koulutuksessa, niin miksi se vasta perjantaina piti kertoa? Mutta koska minähän en ole negatiivinen tai epäluuloinen, niin toivon, että ohjaajat ovat olleet uutta ohjelmaa opiskelemassa ja uudella innolla taas ens viikolla meitä ohjaa.

Tänään on ollut isänpäivä, ja mulla on ollut kaheksan ihmistä syömässä. Tein myös kakkua ja sitä hyvällä omallatunnolla nautiskelinkin. Laitoin yli jääneen kakun rasioihin ja annoin kaikille lähtijöille mukaan. Tähän taloon sitä kakkua nimittäin ei jää. Ei sillä, että pelkäisin sortuvani sitä syömään, mutta alkais harmittaa heittää hyvää kakkua hukkaan.

Lauantaina, eli siis eilen mä kyllä tunsin pientä huonoa omatuntoa, koska mies toi töistä kotiin pasteijoita. Ajatuksenani oli olla niitä syömättä, mutta mulle tuli kauhea himo, oikein ylitsepääsemätön. Mietin asiaa siinä ehkä noin viisitoista sekuntia ja söin niitä pasteijoita sitten muitten mukana. Naurahdin itselleni, että näin pitkään se itsekuri kestää.

Mutta en minä usko siihen itsekuriin kuitenkaan, edelleenkään. Ihmisen on syötävä ja kunnolla sittenkin. Silloin se satunnainen herkuttelu ei tee mitään. Ihmettelin, miksi mä tuon itsekurin nyt sitten tähän sotkin. Onneksi se menee kuitenkin ohi, ehkä minä olen vain ruosteessa harjoitellessani tätä elämäntaparempan filosofiaa uudelleen.

Olen työllistynyt, mutta työmatkoista johtuen teen noin kymmentuntista päivää. Aamulla lähden kahdeksalta ja tuun takas kuudelta. Melko pitkä päivä siitä tulee, ja sen takia on ollut vähän vaikeaa saada ajatuksia suunnattua mihinkään muuhun. Siinä on ollut jo ihan tarpeeksi, että olen jaksanut työni hoitaa. Mutta nyttemmin olen tajunnut senkin, että elämässä täytyy olla muutakin.

Siksi mä teen keskiviikkoisin lyhyempää päivää, viime viikosta alkaen, että ehdin balanceen. Ja myöhemmin mahdollisesti jonakin toisenakin päivänä, jotta ehdin toiseenkin jumppaan. Sunnuntain balancea kohtaan mulla on kovat toiveet, että siellä pääsen käymään, toivottavasti niitä perumisia ei paljoa tule.

Olen myös onnekas työnantajani suhteen, että saan liikuntaharrastuksiin etuja noin parilla sadalla vuodessa. Minusta se on jo aika tuntuva etu. Tosin, olen kuullut siitäkin kritiikkiä, että sitä käyttää vaan ne, jotka muutenki liikkuisi ja muut jää paitsi. Sen edun takia ei kukaan aloita liikkumista, kaipa se tietenkin totta on sekin, mutta itsellä ainakin antoi hyvän sykäyksen.

Onpa ihanaa palata taas kirjoittelemaan tänne, mieliala liitelee aivan yläilmoissa tällä hetkellä :)