Alaspäin mennään, alaspäin mennään. Vaikka hitaasti. Ehkä kahden viikon päästä mulla on jo esitettävänä 8:lla alkava luku. Tai siis no, onhan se jo silloin. Odotin tulosta esitettäväksi jo nyt, mutta aina ei voi voittaa. Ja miten sitä voisikaan olla tyytymätön, kun on kuitenkin koittanut elää parhaan taitonsa mukaan. Viikonlopun syömisetkin on vaan elämää, ja mitä tässä nyt sit hätäilee, kun aikaa on.

Ja sitä aikaa nimenomaan on. Ja jos ei ole, niin en minä kyllä sellaista murehdi, että kuolisin lihavana. Se nyt on ihan yksi lysti

Olen kokkaustavoiltani lapseton suurperheen äiti. Keräsin juuri taas jääkaapista kaikki vanhat ruuantähteet pois, ja sitä poisheitettävää tuli ja paljon. Olenhan nuorempana huoltanut koko seitsenhenkistä lapsuudenperhettä, ja se vaihe jää kuulkaas helposti päälle. Teen ruokia yleensä niin paljon, että miehen kanssa syödään niistä vielä seuraavana ja sitäseuraavanakin päivänä. Kunnes ruoka ei ole enää syötäväksi kelpaavaa, ja se maatuu jääkaapissa kunnes se alkaa huutelemaan törkeyksiä.

Kirsikkana tässä päällä on se, että itse vietän yleensä vain osan viikkoa kotosalla, joten miehellä on täysi työ yrittää syödä kokkauksiani ennen kuin ne menevät pilalle. Todellisuudessa mies kyllä heittää yleensä ruuantähteet pois kaapista, ennen kuin kerrostumia alkaa tulla. Onneksi, ettei meidän jääkaapista tule biohasardinen.

Ruoka jota kokkaan on vuoden aikana muuttunut melko radikaalisti. Makaronilaatikko toimikoon esimerkkinä. Ennen laitoin 400g sikanautaa, makaroonit ja munamaidon, sekä kunnolla juustoraastetta päälle. Nykyisellään makaronilaatikko syntyy naudan paistijauhelihasta, parsakaali-kukkakaali-porkkana- sekoituksesta, tummasta makaronista ja munamaidosta. Ja tähän makuun on jo tottunut, uskokaa tai älkää! Terveysmakaronilaatikko kuulostaa ihan kammottavalta, mutta kyllä mä tykkään siitä ihan yhtä paljon kuin entisenlaisestakin makaroonilaatikosta. Ja mieskin on lopulta taipunut, ja oppinut pitämään siitä, jopa kehumaan.

Siihen makuun tottuu vähitellen. Tämä kehittelyprosessi vei noin puolisen vuotta, ja nyt se on saavuttanut lakipisteensä. Ensimmäiseksi makaronit tummiin, sitten lähti juustoraaste. Sitten vaihtui jauheliha ja viimeisenä tulivat nuo kasvikset. Niiden maku kivasti täydentää sitä makaronilaatikon lihaisaa makua.  Tämä on makaronilaatikko, jollaista voin kuvitella syöväni koko loppuelämäni.

Sikanautaa en enää edes osta, alkaa vain vietävästi ketuttaa kun niin iso osa lihasta liukenee rasvaksi pannun pohjalle. Ja se rasvan määrä jo etoo, kun on tottunut vähempään. Onhan se myös taloudellinen kysymys, vähärasvainen naudanjauheliha on minusta kallista verrattuna sikanautaan. Mutta olen yrittänyt ajatella asiaa niin, että kun sitä jauhelihaa ostaa, niin tosiasiassa siinä sikanautapaketissa ei ole syömistä niin paljon kuin vähärasvaisessa.

Ja kun rahat on tiukalla, kuten yleensä on, jätän sen jauhelihan ostamatta. Ostan mieluummin parilla eurolla kanankoipia, joka minusta on paljon parempi vaihtoehto. Maun ja rasvahappokoostumuksensa vuoksi. Vähärasvaisuutta itsessään kun en sen kummemmin tavoittele.

Kurkku oli herätessä ihan törkeän kipeä, mutta se on alkanut tässä päivän mittaan jo helpottaa. Muita oireita ei ole tullut. Ajattelin katsastella tilannetta vielä huomiseen asti, ennen kuin alan taas kuntoilemaan. Elän toivossa, että lepäily pitäisi täysimittaisen sairastumisen poissa.

Olen kyllä aivan ymmälläni, kuinka voin taas olla tulossa kipeäksi. Edellisestä kerrasta on hädin tuskin kolme viikkoa. Ei ole tapahtunut mulle koskaan ennen. Olen tottunut sairastamaan kaksi kertaa vuodessa. Tarkoittaisiko tämä sitten tervettä loppuvuotta?

Nyt siirryn nauttimaan pastakastikkeesta ja salaatista. Palaamme!