Mun hyvät positiivisen ajattelun yritykset kyllä nyt sabotoidaan tehokkaasti. Kiitos mielenkiinnostanne, mutta... on tullu joka ikisestä paikasta, jonne hain kesäksi töihin. Ei pitäisi katkeroitua, mutta ääh. Kokemuksen puutteeseen kariutui suurin osa. Miten hemmetissä mä saan kokemusta, kun en saa sitä kokemusta, kun ei ole kokemusta?! Onko kukaan ratkaissut tätä yhtälöä vielä?

(Puhumattakaan siitä, että pari paikkaa meni selvästi minua nuoremmalle ja kokemattomammalle, mutta no, mitä siitä. Mulla ei ole hyviä suhteita, tästäkin vois kyllä helposti katkeroitua)

Toisekseen, olen taas lihonut. Tällä kertaa lienee oikeasti kyse siitä, että viimeisen kuukauden aikana olen syönyt kuin mikäkin syöttöporsas, enkä ole harrastanut liikuntaa. Enemmän harmittaa liikkumattomuus, mutta uskon siihen, että pystyn sen selättämään. Viime viikolla kävin kolmesti liikkumassa, ja se on ihan kohtuullinen saavutus näillä motivaation tasoilla. Ja simsalabim, heti motivaatio nousi, kun aloin ajatella, ettei se nyt niin huonosti noiden liikkumisten osalta mennytkään toi viime viikko. Mutta voi pyhät pyssyt tän syömisen kanssa.

Olen käynyt melkoista jaakobinpainia pahan sivupersoonani kanssa ja yrittänyt estää itseäni luisumasta entistä pahemmin itsesääliin ja lamaannukseen. Tänä aamunakin ensimmäinen päässä jyskyttävä ajatus oli, että kolme viikkoa on kulunut, eikä ensimmäistäkään gradun sivua vielä kirjoitettuna. Ja sen jälkeen tuli paha mieli, kun vaa'alle astuin. Mutta no, nämä kaksi asiaa on pelkästään itsestäni kiinni. Tällä viikolla  mieli tuntuu kuitenkin olevan sen verran selkeämpi, että uskon tuon gradun kanssakin päästävän johonkin alkuun sentään.

Työllistyminen voi ollakin sitten vähän haastavampi juttu. Enolla eikä tädin kummin kaimalla ole isoa firmaa. Miksi ihmeessä nää mun jutut aina luisuu tähän nepotismista itkemiseen? Ehkä mä oikeasti en ole tarpeeksi ansioitunut saamaan edes kesätöitä. Mutta helpompaa se silti on syyttää aina muita. Iskee järjetön turhautuminen, kun en tiedä, mitä mä voisin tehdä muuttaakseni tilannetta.

Ehkä mä voisin nyt suunnata tätä energiaa vaikkapa tohon liikkumiseen. Aloittelisin sen juoksuohjelman nyt, ja lakkaisin suremasta työllisyyden tilaa. Saan sentään olla ensi kesän vielä opintotuella, joten rahoitusongelmia ei tule kun pidetään suu säkkiä myöten. Tehtävä on kyllä helpommin sanottu kuin tehty, sen hetken kun saan mielen kirkkaaksi huolista, pitäisi päästä liikkeelle silloin. Muutoin liikkuminen tuntuu siltä, että jäsenet olis uitettu sulassa vaahtokarkissa ja ne alkaa pikkuhiljaa jähmettyä. 

Olenhan tuota ennenkin selvinnyt näistä kesätyöiskuista. Ensi kesänä tulee olemaan paljon aikaa nauttia kesästä, uida, syödä, vaeltaa ym. Ollaanpas nyt sen verran positiivisia. Ensi kesänä lähdetään miehen kanssa viikon mittaiselle vaellukselle Kevon reitille. Telttarahastomme on kasvanut äskettäin täytettyjen vuosien ansiosta, joten piakkoin olemme uuden, tällä kertaa vedenkestävän, kahden hengen vaellusteltan onnelliset omistajat. Katselin jo kuvia ja tietoja Kevolta, hirmuinen kuume tuli päästä taas tunturiin. Jos sinulla on kokemuksia ja tietoa Kevon reitiltä, kerro toki, kaikki tieto otetaan mielihyvin vastaan!

Nyt taas paremmalla mielellä uuteen viikkoon. Samaa toivon kaikille, ei pidä antaa maailman masentaa!