Mun elämässä ei tapahdu nykyään oikein mitään jännittävää. Käyn töissä ja siinä on elämän pääasiallinen sisältö nykyään. Kaikki elämässä liikkuu työn ehdoilla.

Mutta tällaista kai se aikuiseksi kasvaminen sitten on.

Olen koittanut säännöllisesti käydä jumppaamassa. Juokseminen on pysynyt haaveena jo jonkin aikaa. Sairasteltuani muutaman kerran, ensin flunssaa ja siten mahaa, kaikki juoksuhommat on tökkinyt.

Haaveilen kovasti siitä, että olisin edes yhtä kevyt kuin pari vuotta takaperin. Kahdenkymmenen kilon lihominen kahdessa vuodessa on kyllä aika paljon... ja hemmetinmoinen työ siinä on sitä taas pudottaa. Ja työtä pitäis tosissaan alkaa tässä tekemään.

Joka tapauksessa paino sahaa ylös ja alas, enimmäkseen se menee ylöspäin. Elämässä tuntuu aivan kaikki olevan juuri nyt pielessä, tunnen ihan älytöntä huonoutta ja itseinhoa sen takia, etten pysty olemaan normaali ihminen. Normaalilla tarkoitan tänään sitä, etten ole normaalipainoinen.

Kyllä kai se järki joskus sanoo, että ei kai sillä painolla sitä ihmisarvoa mitata. Mutta kun muutenkin tuntuu, ettei ole paljoakaan, mistä voisi tuntea ylpeyttä ja ajatella itsestään hyvää. Niin tämän painon voi ihan lisätä listaan.

Ja ei sitä ihminen tällä tavalla laihdu, lihoo vaan. Tuntuu vaan, että minusta puuttuu aivan kaikki voima tehdä mitään asialle.

Tuskastuttaa. Viis noista kiloista, mihin mun asenne oikein on kadonnut?