Tärkeintä siinä artikkelissa minulle oli se, että siinä todettiin että oikeaa ruokaa saa syödä ja siihen täytyy antaa itselleen lupa. Liiallinen kieltäymys johtaa ahmimiseen. Tämän olen empiirisesti todistanut omassa elämässäni lukemattomat kerrat. Ja olen huomannut, että illan napostelun tarpeeseen todella auttaa se, että syö kunnolla päivällä. Se, että kuilottaisi aamiaisen ja sinnillä vielä lounaan yli purkautuu itsellä sitten illalla hallitsemattomaan syömiseen.

Oman kehon kuunteleminen, sen kylläisyyden tunteen tunnistaminen on ollu tässä opettelussa melkein koko sen ajan kun olen uusia elämäntapojani opetellut. Olen yrittänyt joka ruualla keskittyä syömiseen, olen heittänyt teeveen katsomisen, lehtien lukemisen ja koneella istumisen pois ruokailun ohesta. Tällöin sitä oikeasti tuntee ja huomaa syövänsä, ja tulevansa kylläiseksi. Kuulostaa niin uskomattomalta kliseeltä, mutta minulle se on todella toiminut. Entisen kokoisia annoksia ei pysty syömään kun syö hitaasti ja nautiskellen.

Ruuan laatu taas ei ole minulla ainakaan kiinni siitä, etteikö tietoa olisi.

Silloin kun kaikki ylläoleva menee hyvin, menee todella hyvin. Mutta sitten… Se on tuo sama juttu mistä kirjoitin edellisessä viestissä. Kun pää alkaa pettää, menee kaikki hyvät tavat suoraan romukoppaan. Siihen entiseen on niin himputin “turvallista” palata. Kun kaikki menee pilalle, niin kaikki menee pilalle.

Otatin tänään miehellä läskikuvia itsestäni. Ehkä joskus voi sitten verrata niitä siihen hoikkaisempaan lopputulokseen. Se oli ihan järkyttävää katsottavaa, ihmettelen miten edes aloin haluta moista tehdä, siis alkaa ottaa itsestäni kuvia. Meinasin itkuun tirahtaa kun katselin sitten koneelta niitä. Miten voi ihminen päästää itsensä noin järkyttävään kuntoon! Mulla on selässäkin sellaiset ranteen paksuiset makkarat. *yökkäys*

Mies oli kyllä ihana, ja sanoi, että rakastan mä sua vaikka sä et koskaan olisikaan laiha. Mä niiin rakastan mun ihanaa ja lämminsydämistä miestäni!!

Ensi viikonloppuna juoksen cooperin testin. Vielä on vaan vähä kysymyksen alla, että mites hitossa se mitataan sitten, kun juoksurata on lumen alla. Mutta sain sellaisen päähänpinttymän, että näitä nykyisiä lukuja täytyy saada ylös, että voi sitten joskus vertailla. Aikaisemmin ei ole ollut tätä hinkua, että noita tuloksia pitäis kirjata. Mutta ehkä tää tietää hyvää sitten jatkon kannalta, jos olisin motivoituneempi sitten kun on jotain mihin verrata.

Syntymäpäivänäni kävin tunnin mittaisen kunnon reippaan kävelylenkin, ja tein siitä noin 25 min. intervalliharjoitusta. Juoksin reippaasti yhden pylväänvälin, sitten kävelin kovemmalla tahdilla yhden ja sitten taas juoksin. Juokseminen pehmeällä lumella tuntui uskomattoman hyvältä. Puolen vuoden jumppailu on aivan selvästi kannattanut. Suorastaan nautin siitä, että keho totteli, ja venyi vaatimaani tahtiin. Aikaisemmin ei olisi puhettakaan ollut, että olisin jaksanut liki puoli tuntia moista.

Laitan tänne tämän päivän painon, sillä huomenna ei ole mahdollista päästä puntarille. Ja tadaa! Paino aamulla tasan 96 kg. Viikon loppusaldo oli siis -1,6 kg JESSss!! Tietysti masentaa se, että voisi olla paino jo paljon alhaisempikin, ilman hiihtolomaviikon sekoilua. Mutta nyt on se sekoilu nollattu, ja yhtä skarppina siis jatketaan.

**Eka vitonen siis rikki!!**

Hyvillä mielin ensi viikkoon!

P.S. Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne!! Ne tekevät blogin kirjoittamisestakin paljon mukavampaa.