Niin, sanoinko, että kuvittelin, että ruokavalioni oli ihan ok, vaikka jatkuvasti sallin itselleni jos jotakin kummallista syötävää? Saatoin olla väärässä. Tämän aamun tulokset puhuvat melko vahvasti sen puolesta. Olen pitänyt perusasiat kaksi viikkoa tiukasti kunnossa ja vaikka kahteen viikkoon mahtuu syömisorgiat kiinalaisessa ravintolassa, berliininmunkki ja yliannostus graavilohta, paino on suorastaan hujahtanut alaspäin.

Kaksi viimeistä viikkoa veivät mennessään 1,8 kg. Pitää vähän taputella itseään selkään. Ja mikäli tässä kahden viikon aikana on ollut jotakin tosi masentavia vaikeuksia, olen ainakin unohtanut ne ihan autuaallisesti. Ehkä se on ihan hyvä, että mieli toimii sillä tavalla. Että vaikka joutuisikin ponnistelemaan, jälkeenpäin voi sanoa, ettei se nyt oikeasti niin kammottavan vaikeaa ollutkaan, ja tarkoittaa sitä.

Nyt sitten lähden tavoittelemaan sitä yhdeksänkympin rikkomista. Nyt läjähti ekaa kertaa virallisesti muuten kymppikin täyteen, muutaman kerran olen kyllä nähnyt sen täyttyvän, mutten koskaan virallisena punnituspäivänä. Seuraavalla punnituskerralla se on jo alle 90. Siihen pyritään, mutta en aikonut alkaa kuitenkaan tämän enempää nipottamaan ruokailujen kanssa, kuin mitä nyt olen tehnyt. Tämä on ihan hyvä, ja se 90 kiloa tulee sitten kun se tulee. Mutta tulispa se silti pian!

Tuo 90 raja on mulle henkisesti kaikista tärkein. En pysty muistamaan, että milloin olisin nähnyt alle 90 olevia lukuja vaa'assani. Sen verran muistan, että 7. luokalla olin järjettömän surullinen, että 60 kiloa meni rikki. Se oli loppuvuonna 1997. Mutta siitä 60 rikkomisesta tänne yli yheksäänkymppiin... ei mitään hajua, kuinka paino on kehittynyt. Valokuvista päätellen lihominen alkoi lukiossa noin vuonna 2000 ja jatkui jonnekin 2005 vuoteen, josta paino on ollut suunnilleen tässä samassa.

Mutta nyt on kyllä ihan hyvä mieli. Arki ja kirjoitustyöt painaa päälle, joten palaamisiin!