Ei se runosuoni sitten jaksanut pitkään tuon gradunkaan kanssa.

Mutta eilen sentään kävimme miehen kanssa juoksemassa oikein reippaan lenkin. Juoksunopeuskin tuntui hieman nousseen. Vaikka eilen otti aivan tajuttomasti päähän tuo gradunteko, niin kyllä se liikkuminen vain kovasti sitä v*tutusta helpottaa. Se on oikeastaan aika ihmeellistä. Olin sellaisen yleisen raivo-itkupotkukohtauksen partaalla, kun oltiin lähdössä lenkille. Siitä pikkuhiljaa alkoi käyrät sitten laskemaan, vaikka pelkäsin alkuun, etten pysty edes juoksemaan, kun kurkkua kuristaa ahdistus siitä, ettei työt etene.

Olen ollut kyllä taas melkoinen kiukkupussi. Helppo kai se on tuota stressiä syyttää. Totuus on kuitenkin se, etten osaa rentoutua niinä hetkinä, kun pitäisi lepuuttaa hermoja ja päätä. En tunnu pääsevän siitä työntekomoodista minnekään, ahdistun vain elokuvaa katsellessa tai netissä lorviessa, kun koko ajan miettii sitä, että tämänkin ajan voisi käyttää työntekoon. Tällaisesta täytyy kyllä opetella pois ja pian. Tietää menolippua osastolle siinä vaiheessa, kun työelämään pitäisi siirtyä.

Paitsi, että elättelen toivoa siitä, että työelämään siirtyminen tuo helpotuksen jäsennetymmän työajan muodossa. Opiskelijalla se työaika on 24/7. Toivon, että töistä tullessa voisin sitten käydä lenkillä huoletta ja nostaa illalla jalat pöydälle ja katsoa aivot nollassa jotakin täysin turhaa telkkariohjelmaa. Ja toivon, ettei koskaan tarvitsisi mennä siihen, että kotoa käsin pitää töitä tehdä, koska silloin olen tässä samassa tilanteessa. Kotona oleminen muuttuu työajaksi.

Kesätöitäkään ei sitten siunaantunut, meni se viimeinenkin mahdollisuus sivu suun. Mutta sitä ei auta enää murehtia. Keskityn nyt graduntekoon kesän ajan ja toivon, että maailmantalous lähtisi nousukiitoon ja syksyllä työttömyysprosentti laskisi alle viiteen. Jepjep. Mutta mitäpä sitäkään asiaa etukäteen voivottelemaan. Nyt on parempi hoitaa käsillä olevat tehtävät pois.

Haluttaisi kyllä päästä jo vähän testaamaan, mitä tapahtuisi elämäntavoille jos saisin työpaikan, pääsisin muuttamaan ym. elämänmuutoksia tulisi. Elämäntilanteeni on ollut suhteellisen muuttumaton muutaman vuoden, joten on ollut helppo(?) rakentaa rutiinia. Muuttumaton sillä tavoin, että epävarmuus on se muuttumaton tila, samoin kuin epäsäännöllisyys ja matkalaukkuelämä. Mutta jos joskus vaikka pääsisin töihin ja olisi urheiluun ja hyvään ruokaan oikeasti satsata rahaa (jos jaksaisi sitten aina työpäivän jälkeen...) ja mahdollisesti vaikka lähempänä sijaitsevia kuntokeskuksia, niin luulisin, että tilanteesta tulisi jopa helpompi.

Tällaisia tuntoja sitä pikkuhiljaa valmistuvan maisterin mielessä liikkuu. Luulenpa, että ei kovin tuntemattomia nämä ajatukset ole kenellekään nuorelle naiselle (tuotakin mietin, onko 25 enää varsinaisesti nuori?). Nyt yritän siirtää fokuksen takaisin tähän päivään, ja niihin riveihin, jotka niin helposti näyttävät tänne syntyvän, mutta ei niihin tekstitiedostoihin, joihin niitä pitäisi syntyä tuhatkaupalla...

Inspiroitunutta ja iloista kevätviikkoa kaikille!