Pudotusmenestyksen jälkimainingeissa on kyllä ollut hyvä lepäillä. Olen ollut ihan tajuttoman väsynyt eilispäivän ja heräsinkin tänä aamuna väsyneenä. Oikein mukavaa herätä uuteen iloiseen päivään ajatuksella, että enkö mä nyt sais vaan nukkua...

Olen kyllä paiskinut hommia hiki hatussa. Gradun kanssa siis. Ja kyllä kai se tietenkin sitten verottaa. Ja epäilemättä kahdella pitkällä lenkillä viime viikolla loppuviikosta on oma osuutensa tässä pelissä. Nyt pitäisi ehkä ottaa vähän iisimmin?

Hetkellisesti ajattelin rykäistä pumppiin, mutta ei. Olen kyllä liian väsynyt (tai laiska). Voisi kokeilla tänään vaikka uimassa käyntiä. Tai ihan klassista kävelylenkkiä ja venyttelyä päälle.

Nälkä se on kyllä järkevän ruokailijan vihollinen. Ei voi muuta sanoa. Valtion rautatiet kärsii tällä hetkellä pahoista ongelmista, kun raiteilla on routavaurioita. Tästä johtuen lounaan ja päivällisen väli venyi peräti kahdeksantuntiseksi ja ilman välipaloja. En nyt tietenkään venynyt raiteilla kahdeksaa tuntia, vaan pääsin syömään vasta kahdeksan tunnin kuluttua, kunhan ensin pääsin asemalta asemalle, sitten kotiin ja kävin kaupassa ja kokkasin itselleni evästä.

Söin pussista tullutta kanavokkia kolmelle ihmiselle tarkoitetun annoksen. Olin kyllä nälkäinen kuin susi. Normaalisti tuon kahdeksan tunnin aikana olisin syönyt jopa kahdesti, välipalan ja päivällisen. Olo jäi kyllä melko ähkyksi, mutta nälkä sentään lähti.

Tämä nälän toteaminenkin on muuten pitänyt opetella. Lihavahan kun ei perinteisesti saa syödä tai tunnustaa olevansa nälkäinen, tietenkään, koska on lihava, eikä tarvitse ruokaa enää lisää koska on niin lihava. Kyllä on ollut todella tärkeää tässä keventymisessä se, että vaatii itseltään huomiota omille tarpeilleen, eli myös nälälle (ja muilta kunnioitusta sille), ja syö siihen nälkäänsä järkevää ruokaa. Ilman ruokaa sitä muuttuu kaiken ahmivaksi suklaa-, karkki- ja sipsihirviöksi.

Nyt taas perse kontaktiliimalla penkkiin ja näppäimistö savuamaan.