Tuntuu tällä hetkellä, että tämän uuden terveellisen elämän opettelu vie ajatuskapasiteettiani melkoisen määrän. Jatkuvasti pitää suunnitella syömiset tarkkaan ja se tuntuu olevan joka päivä päälimmäisenä huolena, että miten taas pystyn syömiset järjestämään. Haluan kuitenkin hoitaa ruokailut sekä laadullisesti, määrällisesti että ajallisesti oikein. Kun ei ole sellaista terveellistä rutiinia päässyt kehittymään, niin nyt kun sitä yrittää kääntää tätä höyryjyrää sitten toiseen suuntaan, se tuntuu uskomattoman hankalalta. Mutta luotan kyllä siihen, että aikanaan kun tämän oppii, se tuntuu sitten jatkuvasti helpommalta.

Aikaisemmin en suunnitellut syömisiäni, enkä omistanut juuri mitään ajatusta sille mitä ruokaa suuhuni työnsin. Sitten tuli syötyä mitä sattuu, milloin sattuu. Ja jos pitkään oli syömättä, tuli syötyä sitten kiljuvaan nälkään paljon enemmän kuin oikeasti olisi tarvinnut. Mutta ainakin se tuntui siinä mielessä helpolta, että eipä tarvinnut sitä ruokaa murehtia eikä voi sanoa että ruoka olisi todellakaan hallinnut elämääni. Pahaa oloahan sellainen syömisen tapa aiheutti tietenkin. Mutta joskus sitä helppoutta kuitenkin kaipaa, varsinkin tässä kiireen keskellä.

Takaisin en kuitenkaan ole vaihtamassa. Vaikka joskus käytin sitäkin terveellisemmän syömisen torjumiseen, että en halua että ruoka hallitsee mun elämää. En halua joutua märehtimään asiaa, enkä kyttäämään jokaista suupalaani. Ja nyt tuntuu, että välillä olen muuttunut juuri tuollaiseksi, miksi en suin surminkaan halunnut tulla. Se tuntui silloin kauhean rajoittavalta. Ja sitä kai tää onkin, syömiset joutuu pitää mielessä. Mutta samoin se on jokaisella kroonista sairautta sairastavalla, lääkkeet täytyy muistaa aina ja joka tilanteessa, ja täytyy sopeutua niihin rajoituksiin joita se aiheuttaa. Siinä mielessä siis vertaan lihavuutta tuollaiseen sairauteen, sillä yhtä paljon se vaatii huomiota ja muistamista ja vaivaa.

Ehkäpä se rutiini kuitenkin joskus löytyy.

Täytyy kirjoittaa vielä toisestakin asiasta, silläkin uhalla, että tämä kirjoitus paisuu kilometrin mittaiseksi. Nimittäin siitä, että yleinen mielikuva meistä lihavista näkyy olevan se, että jokainen on hirveä ruokamylly, ahmija ja kunnon porsas. Että joka päivä syödään hampurilaista, viineriä, limsaa, karkkia, suklaata… Ja hirvittävät määrät. Mutta minäkään en ole ollut sellainen ruokaporsas, kuin hyvin satunnaisesti.

Yliolkaiset laihdutusneuvot, kuten esim. tänään hesarin sivuilta löytämäni artikkeli 30 keinoa painon pudotukseen, toteavat laihduttamisen olevan todella helppoa, käskevät jättämään vain päivittäiset mässäykset pois. Hesarin artikkelissa kehotettiin luopumaan päivittäisestä viineristä. Mutta onhan se juutas niin, että minä en syö joka päivä viineriä, en hampurilaista, en mitään varsinaisesti ja noin helposti läskiruuaksi miellettävää. Onhan se surettavaa, että pidetään yllä tuollaista myyttiä siitä että läskit on hillittömiä, täysin itsekurittomia mässääjiä. Heikkoja. Esimerkiksi olet mitä syöt- ohjelmassa olevien ruokavalio on ihan käsittämättömän hunningolla, ja siellä niitä reppanoita armottomasti rievotaan valtakunnan televisiossa. Entä jos ei ole kaikki niin täysin päin persettä. Saadaan kaikki muutkin kärsiä sitten tuosta häpeällisestä leimasta.

Alkoipas taas sappi kiehumaan. Mutta sain sanaseni sanottua. Ja tästä päivästä, että on mennyt todella mukavasti. Sain ylittää itseni pace- tunnilla, ja sitten syötiin ystävän kanssa kanavokkia ja pikkuveljen kanssa iltapalaa. Kaikin puolin tyytyväinen kuitenkin etenemiseeni tällä viikolla.

Kiitos tästä päivästä ja hyvää yötä, rakkaudella sotanorsu.