Olo on 80% parempi kuin eilen. Nenä on auki, räkä on poistunut otsalohkoista. Vielä on melko raukea olo, mutta uskon, että huomiseen mennessä sekin on jo täysin mennyt ohi. Sitten vielä yksi terve päivä, niin voisi ajatella vaikka kävelylenkin tekoa. Yllättävän vähällä pääsin tuosta nuhasta. Pari ensimmäist päivää, jotka olin myös poissa blogista, olivat ne pahimmat. Yleensä sairastan 1-2 kertaa vuodessa, mutta tätä nyt ei oikein voi laskea vielä miksikään. Ehkä puolikkaaksi kerraksi, eli jäljellä on loppuvuodeksi vielä ainakin yksi sairastuminen.

Pakkanen paukkuu ihan järjettömissä lukemissa jatkuvasti. Juokseminen on jäänyt kyllä melko nollille sen vuoksi. Se kyllä harmittaa, mutta 20 astetta pakkasta on kyllä aivan liikaa, jotta voisi edes kuvitella kevyttäkään hengästymistä. Kylmettymisestä en ole huolissani, vaatetta täytyy vaan laittaa tarpeeksi. Mutta pakkasilma tekee pahaa keuhkoille, ongelma jota ei vaatteilla pysty ratkaisemaan, kun pitäisi hengästymiseen asti liikkua. Tervehdyttyäni lopullisesti täytyy sisäjumppailua saada käyntiin, ettei jää pelkäksi laakereilla lepäilyksi tämä talvenseutu.

Sisäilma on kovan pakkasen takia ritisevän kuivaa. Välillä tuntuu, että muutun paperiksi kun on niin kuivaa. Olisi edes ilmankostutin, mutta ei. Hengittäminen on välillä suorastaan kivuliasta, kun suuta ja nenää kuivaa niin paljon. Olen juonut litratolkulla vettä päivän mittaan, mutta se vesikään ei auta kuin hetkeksi kurkun kuivumiseen. Ja olen sutinut jo kohta tuubillisen bepanthenia huuliin, ettei ne halkeaisi. Puhumattakaan siitä määrästä kosteusvoidetta, mitä joudun krokotiilinnahkaisille kintuilleni lotraamaan. Ihmettelen, miten muita ei näytä haittaavan. Kotimme sisäilma on niin kuivaa, ettei digitaalisessa ilmankosteusmittarissa edes ole asteikkoa tarpeeksi. Tulisi nyt edes vähän kosteutta jostakin, suihkussa käynti on ainoa helpotus, siellä vesihöyryn takia pystyy hengittämään melkein normaalisti.

Laukkaan taas puntarilla monta kertaa päivässä. Aamupaino oli tänään hälyttävän korkealla. Ei kaiketi pitäisi alkaa kehittämään kohtausta siitä, mutta kyllä se silti mietityttää. Että mitä ihmettä. Oikeastaan kun ajattelee, niin vuoden työ on kyllä melko nopeastikin syöty, jos vaan palaisi vanhoihin elämäntapoihin. Ei sillä, että mieli tekisi palata. Mietin, että pitäisi ehkä yrittää kovemmin pysyä suunnitellussa ruokavaliossa. Etenemiseni näyttää pysähtyneen (koomista sanoa se nyt ääneen, vaikka viimeiseen puoleen vuoteen ei ole oikeasti tapahtunut edistystä). Välillä se turhauttaa, aika rankastikin.

En tiedä, onko kysymys siitä, etten noudata ruokavaliotani tarpeeksi tarkasti, vai onko kyse siitä, että ruokavalioni on edelleen, muutoksista huolimatta, persiillään. Vuoden alusta on hyvä pitää ryhdistäytymistä. Palaisinko taas hetkeksi kirjaamaan ruokiani kiloklubiin, todennäköisesti se auttaisi asiaa. Tiedän kyllä, miten syödä ja paljonko, mutta kiloklubi voisi auttaa kurikysymyksessä. Asiaa täytyy ainakin harkita.

Tällä etenemistahdilla olen normaalipainossa vuoden 2012 tietämillä. Että onko se sitten hyvä vai huono asia. Hitaalla laihtumisella on paljon etuja. Se, että paino lähtee rasvasta. Kiinteytyy, nahka pysyy mukana. Tulokset on pysyviä, kun ne elämäntapojen muuttamisella saadaan, eikä kuurilla. Pääkin pysyy mukana. Viimeisimmästä en tiedä, mutta konkarit on sanoneet, että laihtumisenkin jälkeen lihavan identiteetti istuu tiukassa. Voi olla, itse en kyllä muista olleeni muuta kuin lihava, niin että vertailu on vaikeaa.

Mutta näihin ajatuksiin päätän tämän päivän postauksen. Opinnäytetyö kutsuu.

Kommaaminen bloggeriin ei edelleenkään toimi. Oman koneen saan takaisin vasta ensi viikolla, joten syvällisimmät pahoitteluni kommenttien puuttumisesta.