Nyt on kyllä jumalaisen raukea olo. Kävimme miehen kanssa noin tunnin lenkin leppeässä pakkassäässä ja sen päälle saunoimme tänään pestyssä saunassa. Itsetyytyväisyys suorastaan huokuu minusta.

Itse otin keveitä (heh) juoksuaskelia, ja mies käveli totuttuun tapaansa hirmuista vauhtia, että pystyin kyllä ihan hyvin hölkkäämään siinä rinnalla. Askel ei kyllä ollut todellakaan kevyt, vaan pieni ja väkinäinen. On kulunut ihan liian pitkä aika edellisestä kerrasta. Ja toisekseen, melkein heti lenkin alussa tuli aivan kiljuva nälkä. Verensokeri alkoi laskea tasaisella tahdilla, ja v-käyrä on minulla kääntäen verrannollinen energiatason laskuun. Omaa hölmöyttä, lounas oli syöty liian kauan sitten, enkä kunnollista välipalaa syönyt.

Marmatin miehelle sitten siinä juostessa, kuinka pohkeita kivistää vähän väliä, jalkaterä on pienesti kipeä, niskaan tullut naarmu kirvelee hiotessa... Tuollaiset pienet asiat ne alkaa ärsyttää siinä, kun on väsynyt ja nälkäinen. Hyvällä tuulella juostessa tuollaisia asioita ei välttämättä kovin hyvin edes huomaa, pieniä kolotuksia ym.

Toisaalta olen helpottunut, sillä askel painoi ihan varmasti myös tuosta energianpuutteesta johtuen. Kaikki vaikeus ei siis varmasti johdu siitä, että kunto olisi parissa viikossa jotenkin yllättäen romahtanut. Jälkeenpäin kyllä tuntuu hyvältä, niin kuin aina. Ja sain mieheltä kehuja, sanoi, ettei minulta ainakaan sitkeyttä puutu, kun tympi ja väsytti, mutta silti vedin lenkin loppuun.

Puntarilla laukkaaminen on tällä hetkellä ihan hauskaa. Lukemat on ihanasti laskusuunnassa. Nyt on kanankoipia taas uunissa ja salaatti odottaa jääkaapissa. Hyvä ruoka tähän päälle, ja sen jälkeen on hyvä kellahtaa katsomaan illan elokuvaa.