Eka työpäivä takana. Olen sangen hämmästynyt, miten helposti se tuntui menevän. En ala esittämään arvioita, menikö hyvin vai huonosti, mutta helposti ja nopeasti. Mitään ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ei tullut, työkaverit on mukavia ja tehtävät haasteellisia, mutta ihastuttavan selkeitä.

Töissä käymisestä tulee sellainen mahtavan itsenäinen ja voimaannuttava fiilis. Mä käyn töissä-->teen jotain tärkeää. Oikeita töitä, jos kirjoittamista ei lasketa, olen tehnyt viimeksi ihan liian kauan sitten. Oikein rehvakkaasti ajelen työmatkat miehen autolla (no, nyt ei voi hyötyliinkuntaa harrastaa, matkaa tulee yli 40 km suuntaan) ja nohevana kuljettelen papereita kotonakin paikasta toiseen. Tiedä sitten, jos tekisi pidempää pätkää, että alkaisiko jossakin vaiheessa se hohto ja into laimeta.

Huomasin, että pystyn tällaisessakin poikkeuksellisessa tilanteessa tekemään hyviä valintoja. Söin tänään ihka oikean työpaikkalounaan, puoli lautasta salaattia, kalapihvin, perunan ja kahvit jälkkäriksi. Olisihan tämä haasteellisempaa, jos ei olisi työpaikalla omaa ruokalaa.

Nyt täytyy yrittää keskittyä pitämään se paino alle sen 90. Se on näiden seuraavien kahden viikon tavoite. Olen ehkä herkutellut vähän liikaa tässä alkuviikolla, mutta tuntuu, että olen saanut tarpeekseni taas vähäksi aikaa. Saapa nähdä, kuinka kahden viikon päästä käy. Uskon kuitenkin, että saan vakiinnutettua painon tänne alle yhdeksäänkymppiin.

Ihana juttu, että kommentoitte noin paljon, vanhan Sontsiksen mieltä niin lämmittää. Pahoittelen, etten ole ehtinyt käydä muiden blogeja lukemassa, teen parhaani tilanteen korjaamiseen suhteen vaikka huomenna. Nyt olen niin järjettömän väsynyt, että käyn vain laittamassa auton roikan nokkaan ja painelen pehkuihin.