Hekumoin ajatuksella, että minulla on enää muutama kilo lievään ylipainoon. Se tuntuu kyllä hienolta. Mutta iloa himmentää kovasti se, että perheessä on tullut esiin niin paljon vaikeuksia. Voi kestää pitkäänkin, ennen kuin elämä asettuu jotensakin raiteilleen. Huolia on niin, että hartiat painuu kyyryyn.

Jos siinä jotain positiivista on, niin huolet vaikuttaa mun ruokahaluun sitä vähentäen. Tarpeeksi rankka elämäntilanne, niin paino tippuu itsestään. Kuten tässä viime viikon aikana on tapahtunut. Tosin en ole jaksanut lähteä juoksemaan, poden siitäkin vielä huonoa omaatuntoa. Yritän saada itseni potkittua edes kävelylle tänään.

Palaamisiin.