Alle 90 kilon, vihdoinkin! Paino on alempana, kuin mitä pystyn tarkkoja lukuja muistaa.

Yritän olla kauhean iloinen tästä, mutta ilo on aika himmeää. Ystäväperheen jäsen nukkui pois ja sen rinnalla nyt tällaiset pienet ilot tuntuvat tosi laimeilta. Vaikka menetys ei olekaan "oma", koko juttu on niin kertakaikkisen järkyttävä, että pakostakin sitä on itsekin ymmällään elämän epäreiluuden edessä.

Oli kyllä silti mahtavaa hoitaa viikonloppu sitä puolitoistavuotiasta vierasta. Siinä arjen pyörittämisessä sitä jotenkin unohti kaikki hölmöt työ- ja opiskelukiireet. Ja itsensä ruokkiminen riittävällä nopeudella touhuilun välissä oli kyllä lähes taidetta, ja vaikka en nälkäisenä ollutkaan, niin melko vähälle jäi syöminen. Ja sekin tapahtui pääasiassa lapsen nukkumaanmenon jälkeen. Kaikki kuitenkin menee niin sen lapsen ehdoilla.

Tällä viikolla olen sillä työkeikalla, pitäkää peukkuja, esiintymistä tiedossa. Kirjoittelen niissä väleissä kun kerkiän, jos kerkiän. Majailen sukulaisten nurkissa, joten en tiedä edes, pääsenkö koneelle.

Mutta tässä postauksessa oli tarkoitus tuulettaa, joten

JEEEE! Olen alle 90 kiloinen! Yksi iso välietappi saavutettu!

Kiitos kaikille kommentoijille!