Tänä aamuna vaaka (ja vielä meidän pessimistipuntari) näytti tasan 95 kg. Eli -600g viime viikolla. Olen aivan tyytyväinen siihen, sillä viime viikko sisälsi mm. patongin majoneesilla, pihviä ja lohkoperunoita, punaviiniä, suklaata, irtokarkkia, leivonnaisia, täytekakkua… Kuulostaa hirveältä, mutta sehän on aivan mahtavaa!! Sillä pystyin syömään kutakin niin kohtuudella, että kalorit ei paukkunu!! Olen vihdoin ehkä oppinut jotain! Tietysti pitää huomata, että nämä jakautui siis pitkin viikkoa, tosin loppuviikkopainotteisesti, mutta kuitenkin. Viime viikko sisälsi myös liikuntaa, yli tunnin lenkit 2x, ja venyttelyä/joogaa 2x, sekin loppuviikkopainotteisesti, sillä viikolla meinasi uupumus iskeä.

Kokonaispudotus nyt siis kuusi kiloa. Tuota 90 kilon rajapyykkiä odotan kuin kuuta nousevaa. Haaveilin saavuttavani sen huhtikuussa, mutta melko hidasta tämä on ollut, joten pitää luopua siitäkin haaveesta. Tällä viikolla keskityn nyt siis liikuntaan, koska sen viime viikolla jotenkin tunnuin niin laiminlyövän.

Minulla ei ole hajuakaan siitä, milloin tämä lihominen on tapahtunut, milloin olen ylittänyt noita kymmenien kilojen rajapyykkejä… 70kg, 80 kg, 90 kg, kävin kyllä myös pikaisesti satasen ylittämässä, mikä on kyllä viimeinen kauhistus mun henkilökohtaisessa painohistoriassa.

Lukion alkuun painoin n. 60-69 kiloa, sen jälkeen ei mitään seurantaa. Olen lihonut lukioaikana, ja sen jälkeen kun olen muuttanut pois kotoa. Mutta en muista, että onko ollut jotain erityistä minkä seurauksena syöminen olisi karannut käsistä. Lukion aloittamisesta tulee nyt yhdeksän vuotta. 30 kg sinä aikana on kyllä aika paljon. Viimeiset kolmisen vuotta olen pyörinyt tässä yhdeksänkympin ja satasen välissä, erinäisine laihdutusyrityksineni. En ole tosin koskaan onnistunut tuota yhdeksääkymppiä alittaa.

Viisi kiloa vuodessa on kertynyt tuota läskiä, voikohan se sitten tulla huomaamatta. Kun ostin ensimmäisen oman puntarin, paino oli jo yli 90.

Nyt niitä päänsilitys-selittelyjä kehiin. Olen nimittäin miettinyt mistä tämä oikeasti johtuu, että en ole havahtunut läskien kertymiseen. Kaikkea selitellään aina vaikealla lapsuudella, ja sitä selitystä en kelpuuta monestikaan kuin pitkin hampain. Uskon paljon ihmisen vapaaseen tahtoon kuitenkin. Edellämainittu siis rikollisia koskien. Mutta enhän minä ole mikään rikollinen, joten miksikä sitä ei saisi selitellä.

(tiedän vastauksen tähän: mitäs siinä selität, läskivuori? Olet vain niin ahne ja rasvainen ahmiva sika, että siksi lihot. Olet heikko, et pysty vastustamaan mitään ruokia ja kaikki roska mitä käsiin saat, tunget pötsiis… )

Minua on kiusattu koulussa, viisi vuotta. Lehmä ja läskiperse on niitä kaikkein ystävällisimpiä ilmaisuja. Puhumattakaan fyysisestä väkivallasta. Tässä ei ole tarkoitus ruotia kokemuksia sen enempää, mutta sanoin tuon edellä olevan vain sen takia, että lähtökohdat tulee selviksi. Oman ruumiin rajat häipyi, fyysinen koskemattomuus ja ruumiillisuus jotenkiin vääristyivät ja muuttuivat irvikuviksi. Olen pitänyt itseäni hirvittävänä läskinä silloinkin kun olen ollut 168/60 kg. Voitte varmaan arvata, ettei se johtunut siitä, että olen ollut hirvittävä läski.

Peilistä on aina katsonut lehmä, joten helppoa ymmärtää, että miksi en huomannut…

Ja toisekseen, kyllähän ruoka on esittänyt elämässäni sellaisia rooleja, jotka eivät sille oikeastaan kuulu. En syytä läskeistäni ketään muuta kuin itseäni, ja varsinkaan en mitään säälipisteitä halua enkä yritä kerätä. Edellä olevalla selvensin siis vain sitä, että miksi en huomannut mitään.

Nyt muutokset ovat mahdollisia. Olen havahtunut, että jotain pitäisi tehdä. Minun kouluaikaiset traumani on asianmukaisella tavalla hoidettu ja minulla on hyvä tuki tehdä tätä elämäntapamuutosta. Halusin tai en, minun täytyy laskea vastenmielinen lääkärissä laukkaaminen tueksi. Mieheni ja ystävieni mukanaeläminen tässä projektissa on varmasti onnistumisen välttämätön ehto. Enää täytyisi paljastaa omille vanhemmille, että nyt on eri ääni kellossa. Pääsiäisen perheviikonlopun aikaan sekin paljastus varmaan koittaa…

Nyt alan etsii jumppakamppeita. Tulihan teksti, toivottavasti en kovasti jälkeenpäin kadu tätä. Palaamisiin, ja kevyttä viikkoa itse kenellekin!