Olen tehnyt uuden aluevaltauksen. Nimittäin vesiurheilun. Itselleni siihen on aina liittynyt luontaisesti vastenmielinen elementti, julkisesti pienessä (tai siis, no ei maitovalaat mahdu kovin pieneen uikkariin, vaikka vähissä pukeissa olisikin) asussa esiintyminen.

Mutta kun sinne uimahalliin menee, niin huomaan, ettei siellä kukaan katsele. Tai katselee niin vaivihkaa, etten huomaa. Mikä tärkeintä, ei kuitenkaan kommentoi.

Sitäpaitsi, olen varma, että ikä alkaa tehdä tehtävänsä myös omaan kroppaan suhtautumisessa. Vedän tosin sen suhteen melkoista vuoristorataa itsevihasta kohtuulliseen tyytyväisyyteen, mutta aikaisemmin en koskaan tässä kunnossa ole voinut havaita pienintäkään hiventä tyytyväisyydestä.

Enkä tarkoita tyytyväisyydellä mitään sellaista, että ai että mä olen kaunis. Suhtautuminen on realistinen, mutta ajatusmaailman ennemminkin sellainen, että no, tällainen mä nyt vaan oon, mitäpä siitä.

Olen käynyt kahdesti vesijuoksemassa ja sitten vesijumppaamassa. Aion mennä vastakin.

Toinen asia, minkä olen voittanut uimahalliin menemisellä, on hirveä bakteerikammo. Olen aina inhonnut koko ajatusta. Olen edelleen varma siitä, että saan sieltä syyliä/jalkasilsan/jalkasienen, yök. Mutta olen voinut käydä siellä siitä huolimatta, en juurikaan ajattele asiaa siellä ollessani.

En ole hirveästi nyt saanut tuloksia aikaan, olkoon tuo 102 kiloa tuossa sivupalkissa, kunnes paino siitä jonnekin päin nytkähtää.

Lääkärin määräyksestä olen nyt toistaiseksi sellaisella ruokavaliolla, että raakaravinto on kielletty. Sen lisäksi pitää syödä keitettyä lihaa, ja vähän vain leipää. Aika haastavaksi menee tämä ruokailu, ja sen vuoksi taitaa olla tulossa vähän painonpudotustakin. Kahvikin on kielletty ja siitäkös se tuska sitten alkoikin.

Mutta näillä mennään, mieli on onneksi ihan kohtuullisen kirkas.