Hahaa! Mahtavaa!

-1,3 kg  lähti kahden viime viikon aikana. Paino kaikkiaan tullut 101 kilosta 87,7 kiloon. Ei voi muuta sanoo ku et oonpa aika tyytyväinen!

Nyt olis enää reipas pari kiloa lievään ylipainoon. On kyllä ollut ihan kiva spurtti tässä päällä nyt viimeisen kuukauden.

Katsoin viime viikolla telkkarista brittiläisen dokkarin Kuka lihoo, kuka ei? Vähän jäi ristiriitaiset fiilikset siitä. Toisaalta dokkarissa todettiin se, minkä me lihavat jo olemme tienneet pitkään. Toisten on ihan hemmetin paljon vaikeampaa olla ja pysyä normaalipainoisia kuin toisten. Se on vähän kakspiippuinen juttu. Ainakin tällaiselle, joka on päättänyt ja haluaa keventyä.

Dokkarissa arveltiin, että ihmisellä on "normaalipaino", johon kroppa on tottunut ja pyrkii, kalorimääriin melko suurpiirteisesti suhtautuen. Ja sen vuoksi kymmenien kilojen pysyvästi laihtuminen on tosi vaikeaa hommaa. Tuo normaalipaino olisi suunnilleen sen, mitä ihminen parikymppisenä nuorena aikuisena on painanut. Great. Tietäisi sitä, että olisin loppuelämän 30 kiloa ylipainoinen.

Lisäksi olen lukenut noita laihdutustutkimuksia aina silloin tällöin silmä kovana. Ja lukenut niistä, että pysyvä laihtuminen on käytännössä mahdotonta. Vain ja ainoastaan 2-3% laihtuneista pysyy keveämpinä muutaman vuoden seurantajaksolla. Tämä on ollut toteamus lähes jokaisessa tutkimuksessa, jonka olen lukenut. Ja se on todella masentavaa välillä.

Mä aion kuitenkin olla lääketieteellinen oikku. Aion onnistua ja pysyä saavutetussa painossa. Syy, miksi mä uskon onnistuvani on se, etten mä ole laihdutuskuurilla. Oon muuttanut elämäntapani, ja oikeastaan voin väittää, että nykyisin elämällä normaalia elämääni, mun paino tippuu. Toki mä ylläpidän tiettyjä rajoja, mutta eiköhän se kuulu itse kenenkin elämään. Välillä tulee syötyä yli tarpeen, ja ties mitä moskaa ja unohdettua liikunta. Mutta sekin on vain tilapäistä, eikä mitenkään dramaattista ja paluu normaaliin elämään kyllä tuntuu mukavalta pitkän juhlaputken jälkeen.

Oon yrittänyt pitää näissä mun elämäntapamuutoksissa ohjenuorana sitä, että olen kysynyt itseltäni, pystynkö tekemään tätä loppuelämäni ajan. Koska tämä on se tapa, jolla sen loppuelämäni elän. Paluu entiseen tietää paluuta siihen fyysisen ja henkisen pahoinvoinnin noidankehään. Toistaiseksi on toiminut hyvin. Ei ole tarvinnut olla nälkäinen.

Vaikka se, että mä rajoitan loppujenlopuksi melko vähän ja rennosti, tietää kyllä sitä, että painon putoaminen on hidasta. Niinkuin huomaatte. Oon kohta puolitoista vuotta yrittänyt ylläpitää uusia elintapoja, ja painoa on lähtenyt sen vähän reilu 13 kiloa. Ja onhan tässä mennyt hermo aina silloin tällöin. Mutta jos paino kuitenkin tippuu tasaiseen tahtiin, niin en mä valita.

Mut jepjep, sanotaan, että uusien elämäntapojen vakiinnuttaminen kestää 2 vuotta. Mulla ei olis enää pitkään? Alkaahan tämä jo tuntua luonnolliselta, yrittämistä ei niin paljon enää tarvitse. Mutta ajatuksella saa silti välillä tehdä valintoja edelleen. Paluuta entiseen ei kuitenkaan ole, ja jos tämä tästä vielä helpottuu, niin aivan mahtavaa. En kyllä väitä, etteikö uusien elämäntapojen opetteleminen vaatisi paljon vaivaa ja sitkeyttä. Mutta sitä väitän, että se kannattaa. Monikin varmasti tunnistaa, mistä olen oppini ammentanut 

Enkä lupaa olla aina näin rationaalinen ja tyytyväinen. Nyt on helppo viserrellä, kun paino humahtelee tasaisin väliajoin alaspäin. Tässä ne mun tärkeimmät ajatukset tästä asiasta silti on, ja yritän niissä pysyä kiinni. Vaikka miten turhauttaa ja ketuttaa.

Työn ja elämän iloa, sekä auringonpaistetta alkaneeseen viikkoon!!