Miksi lihavista vallitsee samanlainen stereotypia, kaikkien lihavien oletetaan olevan samanlaisia, harmaata massaa. Kaikki lihavat syö kolme kerrosateriaa päivässä, juo mäyriksen kaljaa ja syö pussillisen sipsejä joka ilta? Vähän niin kuin luulisi kaikkien työttömien olevan työhaluttomia sohvaan kiinni kasvaneita keppanasieniä.

Ylipaino vaikuttaa rankemmin naisten kuin miesten asemaan työmarkkinoilla. Talouselämästä löytyi tämäkin juttu. Tuntuupa epäreilulta.

Kaiken kaikkiaan tuo kaikki nostattaa minussa sellaista kapinamielialaa, että en halua tehdä itselleni mitään. Ottaa niin kupoliin, että ihmisarvon määrittää se kuinka paljon laardia ympärilläni on. Olen kyllä mieluummin lihava, jolla on käytöstavat ja älyä, kuin laiha, jolla on pää täynnä kuraa. Kyllä taas harmittaa. Kapinaa, etten halua alistua tuohon muottiin, en halua ylläpitää stereotypioita, en halua pitää yllä tätä sairasta henkeä yhteiskunnassa. Jokainen olkoon mitä on! Haluan olla laiha, mutta sitten taas en. En halua osoittaa tukeani typerille vaatimuksille siitä, että kaikkien pitää mahtua samankokoisiin vaatteisiin, olla saman näköisiä, mahdollisimman tehokkaita ja tuottavia, lainkuuliaisia ja huomaamattomia yhteiskunnan rattaita. Yksilöllisyys kunniaan!

Miksi minä sitten haluan olla laiha? Tuohon kysymykseen on kyllä vaikea vastata. En todellakaan halua tulla saman näköiseksi kuin kaikki muut. Olo on kyllä paljon parempi terveellisen elämän myötä, ja uskon, että se voi olla vieläkin parempi kun ei ole “reppua” niin paljon kannettavana. Ehkä se nykyisin on se tärkein syy tälle. Aikaisemmin halusin enemmän sitä, että haluan näyttää hyvältä. Ja haluanhan vieläkin, mutta kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, pelkään sitä että muutun vain saman näköiseksi kuin kaikki muutkin. Mutta tottahan se on, että olenhan minä yksilö vielä laihempanakin, ja minulla on enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseäni pukeutumisella, kun valikoima kasvaa suorastaan räjähdysmäisesti. Odotan todella innolla esimerkiksi sitä, että kirpputoreilta alkaa löytyä paljon enemmän minulle sopivia vaatteita. Tämä ajatus on vielä paljon kesken, siitäkin tulen varmasti vielä kirjoittelemaan enemmän myöhemmin.

Eilen lenkillä pyörittelin noita juttuja päässäni. Mutta ei se lenkkikään kyllä sujunut kovin hyvin, juokseminen tuntui välillä ihan pahalta, rinnat on kuukautisten edellä taas tosi raskaat ja kipeät. Venyttelin kunnolla kotiin tultua, kyllä tietenkin vähän tuli hyvää oloa siitä lenkistä, mutta motivaatio oli kyllä melkein nolla. Ruokailu sujui eilen todella hyvin, jotain positiivista eilisessäkin päivässä. Mielialat näyttää menevän yhtä vuoristorataa, samoin paino. Sahaa ja sahaa, ottaa kupoliin. Puolukkapäivätkin kun on tulossa, se voi turvottaa. Ja se vetää mielen matalalle.

Tuntuu, että se 90kg ei tule sitten ikinä! Paino vaan sahaa ja sahaa, mitään ei tapahdu. Ja ensi viikonloppukin on pelkkää syömistä taas.

Tilailin niitä uusia vaatteita, ja tein melkoisia virhearvioita. Tilasin 44 kokoisia vaatteita, ajatellen että mun nykyiset 46:set pyörii jo päällä, niin kaiketi järkevintä siirtyä seuraavaan. Tilasin kauniin vadelman värisen empire-linjaisen paidan, t-paitasetin ja caprihousut. Hmph. Yksikään vaate ei mahdu kunnolla päälle, ja rinnat ei mahdu siihen punaiseen paitaan. Harmittaa ihan vietävästi. Kaipa ne nykyiset 46:set kamppeet sitten on venyneet käytössä silleen, että niistä on nyt tullut isoja kun vähän on lähtenyt. Pitänee ostaa siis vielä uusia 46 kokoisia vaatteita. Takaisin en ehkä noita 44:siakaan laita, jospa ne loppukesästä mahtuis. Toivoisin, että rintavarustuskin pienenisi sen verran, että mahtuisi siihen ihanaan punaiseen paitaan.

Mutta jospa tästä noustaisiin. Huomenna kukonlaulun aikaan auton rattiin ja reissuun. Varmaan kuulumisia pääsen päivittelemään vasta ensi viikon puolella. Hauskaa ja keveää loppuviikkoa kaikille, lupaan itsekin viettää aurinkoisemmalla mielellä loppuviikon!