Eilen sain hekotella itselleni. Kävin pitkästä aikaa juoksemassa, olen ottanut muutaman viikon tässä välillä rauhallisemmin, pyöräilyä ja kävelyä vain. Hirveä kapinointi emmem lähtöä, marisin miehelle, etten jaksa, en viitsi, en halua ja mitä vielä. Kuitenkin, heti kun pääsin tien päälle, tiesin, että oli täydellisen oikea päätös lähteä.

Ajattelin eilen siellä hölkytellessäni, että nyt ymmärrän, mistä se johtuu, kun bodareiden sanotaan rakastuvan omaan kehoonsa. Minäkin rakastuin lenkkeilyn ajaksi. Pistin itseni koetukselle, ja huomasin, että keho vastaa entistä kovempiin vaatimuksiin. Lihakset tuntui ihanan lämpimiltä, voimakkailta ja ennen kaikkea toimivilta. Minä pystyn, minä jaksan! Ihmettelin itseäni koko sen ajan kun metsäautotiellä hölkkäsin, kovempaa ja pidemmälle kuin ennen. Melkein nauratti. Ymmärrän nyt ihan täysin, mitä se liikunnan ilo tarkoittaa ja että miksi toiset sanoo, että siihen tulee himo.

Pidätte minua varmaan ihan pöpinä. Ei tätä voikaan sanoilla selittää, en pysty tähän kirjoitukseen vangitsemaan puoliakaan siitä uskomattomasta kokemuksesta. Ikuisesti huonokuntoinen, pullukkana pidetty tyttö, jota ei koskaan valittu mihinkään joukkueeseen jos ei ollut viimeinen pakko, se sama tyttö juoksi monta kilometriä, tuntien olonsa hyväksi, kauniiksi, voimakkaaksi! Voi elämä, mitä balsamia haavoille!

Tiedän, että kuulostan ihan hullulta. Eikä tulevaisuus, ja sen liikuntasuoritukset ole aina olemaan tällaista liitelyä. Enkä sitä odotakaan. Tästä kokemuksesta riittää kuitenkin liikuntamotivaatiota vielä pitkääkin pidemmäksi aikaa, voimaa lähteä liikkumaan, vaikka ei yhtään huvittaisi. En myöskään kuvittele, että kaikkien pitäisi tuntea samoin, ja kaikkien muidenkin pitäisi rakastaa itsensä koettelemista liikunnalla. En ala suosittelemaan tätä jokaiselle, mutta siitä huolimatta toivon joka ikiselle ihmiselle yhtä suuria onnistumisen kokemuksia, oli se sitten liikuntaa, työtä, pienoismallien kokoamista tai vaikka virkkaamista. Ihan mitä tahansa.

Tänään on sitten juhannus. Luovuin tuon jugurttikakun tekemisestä, koska muistin, ettei mies pidäkään siitä. Olisin saanut tuhota yksin kakun, ja sitten se kakku olisikin tuhonnut minut. :D Ostin tuoreita mansikoita, joita sitten nautiskelemme jälkiruuaksi. Meinasin tosin saada eilen kaupassa hermoromahduksen (tapahtui ennen lenkkiä) koska liki kaikki ruuat mitä olin aikonut ostaa, olivat loppu. Tämä on näitä tuppukylän etuja. Onneksi kuitenkin löytyi korvaavaa tilalle, ja saan toteuttaa juhannusmenyyni sellaisena kuin suunnittelin.

Onnellista ja tunnelmallista juhannusta kaikille!