Sontsis se lipuu riemuvoitosta toiseen. Opparin palautuksen jälkilämmössä heivasin matkaan myös kesätyöhakemukset. Olo on jälleen kuin voittajalla. Murehtiminen siitä, heruuko niillä hakemuksilla mitään, alkakoon vasta ensi viikolla hakuaikojen umpeuduttua.

Urheilu- ja laihdutusrintamalla pelkkää tylsää arkea. Tosin, mietiskelin, miten uskottavaa on, että 90 kiloinen väittää CV:ssään harrastavansa juoksua? Ne odottaa sitten haastatteluun atleettia, mutta saavatkin minut. Kyllä naamat venähtää. Mitä enemmän mietin tuota asiaa, sitä enemmän alkaa harmittaa, että laitoin sen sinne! Aargh. No. Mutta totta se on, harrastan juoksua. Väittäköön kuka mitä tahansa. Ärsyttää.

Olen jo alkanut pienellä varaslähdöllä murehtia, mitä ohjaaja sanoo opparista. Tuleeko se takaisin sieltä kommentein, et ole ymmärtänyt yhtään mitään, sinusta ei koskaan tule yhtään mitään. Siitäkin voi alkaa paniikki hetkenä minä hyvänsä, tästä mielialan nousukiidosta on helppoa nostaa keula liian pystyyn ja sakata takaisin maan pinnalle.

Väsymys kolkuttelee ovella. Työpätkän valmistelu pitäisi alkaa, gradun tutkimussuunnitelma esittää kahden viikon kuluttua, suorittaa vielä yksi tajuttoman kokoinen tentti ja selättää virkamiesruotsin koe. Olen varmaan ihan piipussa, ennen kuin helmikuu kääntyy loppuun. Tänä viikonloppuna saan sentään tilausompelukset valmiiksi ja pääsen niistä eroon.

Pitäkää peukkuja mun työnkalastelujen kanssa. Ja sen kanssa, ettei se juoksuharrastuksen kirjaaminen haittaa mitään. Koska tässä vaiheessa, kun hakemus on jo työnantajalla, ei sitä pääse enää korjaamaan. Olisi pitänyt miettiä kaksi kertaa.

Vaaka on edelleen ystäväni. Ja Seppälän alkkariale. Mukaan tarttui monet hauskat pöksyt, ja vielä hauskempaa oli pitää muotinäytöstä miehelle